Homeopatia

 
Noin 200 vuotta sitten saksalainen farmakologi ja lääkäri Samuel Hahnemann alkoi laimentaa lääkeaineita osaksi niiden myrkyllisyyden ja sivuvaikutusten vuoksi ja huomasi yllätyksekseen, että lääkkeethän toimivat paremmin laimennettuina, eivätkä aiheuttaneet sivuoireita.

Homeopaattisten aineiden raaka-aineita ovat yleensä kasvit, mineraalit, kemialliset aineet ja eläinperäiset aineet, mutta periaatteessa mistä tahansa voidaan tehdä homeopaattinen valmiste.

Homeopaattisen lääkeaineen vaikutus ei perustu kemialliseen vaan lähinnä energeettiseksi luonnehdittavaan tehoon, sillä kanta-aineen potensoinnissa alkuperäistä ainetta jää valmisteeseen vain nimeksi, useimmiten ei ollenkaan.

Homeopaattisen lääkkeen voidaan siis ajatella toimivan eräänlaisena signaalina tai ärsykkeenä, joka stimuloi kehon itsesäätelyjärjestelmää ja näin nostaa kehon omaa vastustuskykyä.

Paraneminen kroonisesta taudista on prosessi, jonka kesto riippuu monista tekijöistä mm. taudinkuvan luonteesta, potilaan iästä, vitaliteetista ja perimästä.

     

Kun tulet luokseni ensimmäistä kertaa homeopaatin vastaanotolle, ole hyvä ja ota mukaasi käyttämiesi lääkkeiden nimet, laboratoriovastaukset ja muut paperit, jotka liittyvät sairauteesi.

Ennen kaikkea kyselen sinulta erilaisia kysymyksiä. Haluaisin mm. tietää milloin kärsit oireistasi (vuodenaika, vuorokauden aika, jne.) ja mikä niitä helpottaa tai pahentaa (kuumuus, kylmyys, tuuli, kesä, talvi, jne.) ja jos sinulla on kipuja, niin minkälaisia ne ovat (pistäviä, viiltäviä, polttavia, jne.).

Homeopaattinen aine valitaan aina yksilöllisesti, joten kaikki oireesi ovat tärkeitä.